keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lempeän tulinen tomaattikeitto






















Atshii! Köh köh! Tämä vuosi alkoi omalta osaltani pienellä flunssan poikasella, joka lopulta äityi sitkeäksi poskiontelotulehdukseksi. Nyt ollaan pikku hiljaa päästy jo terveiden kirjoihin ja palattu rakkaiden harrastusten - kuten tämän blogin kirjoittamisen pariin. Tämä postaus tulee tällä kertaa siis pienellä viiveellä. 

Mikään ei saa flunssassa oloa paremmaksi kuin kulhollinen kuumaa keittoa ja siihen tarkoitukseen tämä lempeän tulinen tomaattikeitto on mitä parasta lääkettä. Tämä keitto maistuu myös talvipakkasilla, ja kun valkosipulia laittaa reilusti, pysyy flunssakin loitolla.

Lempeän tulinen tomaattikeitto

2-3 pientä sipulia
4 isoa valkosipulinkynttä (tai oman maun mukaan)
vähän tuoretta chiliä (oman maun mukaan) 
2 tlk tomaattimurskaa
1 tlk paseerattua tomaattia
1 rkl hunajaa
suolaa 
mustapippuria 
1/2 pakettia yrttituorejuustoa
tuoretta basilikaa

Pilko sipulit, hienonna chili ja poista siitä siemenet. Kuullota sipulia ja chiliä oliiviöljyssä ja lisää tomaattimurska, paseerattu tomaatti sekä mausteet. Anna keiton hautua noin 15 minuuttia. Soseuta keitto ja lisää joukkoon tuorejuustoa. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita, sillä keitto saa olla vähän tulista. Jos keitosta tulee mielestäsi liian tulista, lisää keittoon tuorejuustoa, sillä se vähän pyöristää sen makua. Nauti ricottan, vuohenjuuston tai raejuuston kanssa. Laita pinnalle tuoretta basilikaa.

2 kommenttia:

  1. Oi, tuo on varmasti hyvää flunssalääkettä. Heti alkoi tekemään mieli, mutta ei ole kaapissa aineksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä keitto on hyvää flunssalääkettä, joten suosittelen kyllä kokeilemaan. :)

      Poista