sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Syksyn hurmaava omenaherkku


















Keittiössä odottaa taas korillinen omenoita ja jotain niistä olisi tehtävä. Kuulostaako tutulta? Tekisinkö omenahilloa tai -sosetta, chutneyta, omenapiirakkaa vai perinteistä omena-kaurapaistosta? Koska aamulla keittelin jo yhden ison kattilallisen omenasosetta pakastamista varten, päätin vielä ylijäämäomenoista leipoa omenapannukakun - tosin tällä kertaa kookosmaitoon. Helppo mutta maukas jälkiruoka pimeneviin syysiltoihin!

Omena-kookospannukakku

2 tlk kookosmaitoa
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
n. 1 tl suolaa
4 kananmunaa
omenoita
1 1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä

Lisäksi: 
vaniljajäätelöä
kardemummaa
vaahterasiirappia

Sekoita vehnäjauhot kookosmaidon joukkoon ja mausta taikina sokerilla ja suolalla. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.

Vatkaa munat yksitellen taikinaan. Kuori ja leikkaa omenat viipaleiksi (tai poista siemenkota omenaporalla ja leikkaa renkaiksi). Mausta omenaviipaleet kanelilla ja inkiväärillä.

Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Levitä päälle maustetut omenaviipaleet ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai kunnes pannukakku on saanut kauniin ruskean pinnan.

Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Laita myös ripaus kardemummaa jäätelön päälle.








2 kommenttia:

  1. Nam, herkullisen näköistä. Täytyy varmaan munkin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Ohje on helppo ja nopea, mutta takuuvarma! :)

      Poista